lauantai 18. huhtikuuta 2009

Aurinkoinen takki

Takin osat makasivat pitkään jo valmiiksi leikattuina, en vain osannut päättää mitä laitan vuoreksi tai saanut aikaiseksi leikata applikaatioita.
Nyt kun otin takin projektiksi.. meni vaihe vaiheelta aikaa miettimiseen vaikka kuinka, kun mitään sen kummemmin valmista suunnitelmaa ei ollut. Sen tiesin valmiiksi että huppuun ja selkään tulee nuo applikoinnit, mutta jotain halusin myös eteen. Vuoresta en oikeen meinannut osata päättää, mutta lopulta päädyin ihan vaan vuorikankaaseen (jonka ompelu oli jotain ihan hirvittävää). Taskutkin tein viime tingassa kun ne vielä sai ommeltua ilman että tulivat vuoreen kiinni. Taskuistakin tuli tehtyä pari versiota ennen kuin miellytti silmää.

Täydellistä siitä ei tullut.. vuorikangas ihan tasan tarkkaan kinnaa jossain mutta en uskalla etsiä mistä. Helma ja hihansuut jäivät hiukan kuprulle sametin osalta, ja vanhalla brotherillani se ei olisi onnistunutkaan mitenkään päin. Nyt jo erittäin rakas Singerini on siis tämänkin valmiin projektin takana. Tosin applikointeihin jouduin käyttämään brotheria, kun singerissä ei tuota applikointi tikkiä ole =/.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tähän takkiin. Isäntäkin tilasi jo samanlaisen takin kun ihastui niin tuohon applikointiin.

8 kommenttia:

Emilia kirjoitti...

Tämä on tosi hieno :)

Jenkku kirjoitti...

Wau! Tämä on aivan ihana! Mullekin kelpaisi takki samanlaisella aplikoinnilla. ;)

Santtumaaria kirjoitti...

Ihana takki!

Meemeli kirjoitti...

Upea! Ja kävin selaamassa blogisi muutenkin ja WAU.

Siis kädenjälkesi ovat aivan hurmaavia, mutta vihreyttä minuun sai aikaiseksi erityisesti tuo Singeri pari kirjoitusta alempana... Mokomakin Hannu Hanhi. =D

Villakiana kirjoitti...

Mielettömän kaunis takki!

Emmi kirjoitti...

Todella kaunis takki!! Värit sopii ihanasti yhteen. :)

Riikka kirjoitti...

Tosi hieno tämä takki. Minäkin voisin pitää tuollaista

Nappisydan kirjoitti...

Vau! Ältsin hieno takki!