keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Aurinko paistaa ja laineet liplattaa

Ihanasta Lasten Metsolan Sunray joustiksesta tuli paitaharjoittelun seuraava uhri. No tässä paidassa ei kaula-aukko lörpsötä, päinvastoin.. on melkoisen piukka. Kaipa sitä joskus sen kultaisen keskitien sitten oppii. Kaavankin vaihdoin pelkistetympään raglanhihamalliin. Sujui huomattavasti sukkelammin tämän mallin ompelu kun hihoja ei tarvinnut mitenkään neulata, kunhan vaan saumurilla surruutti.
Villi Viikinki taas on sen verran kaarevasaumainen että nuppineulat on pakko laittaa.

Yleensä karsastan settien tekoa, kun sitten tuntuu että ne pitää aina laittaa yhdessä päälle, eikä sovi minkään muun kanssa yhteen. Nyt päätin tehdä kuitenkin poikkeuksen. Alkuperäinen suunnitelma oli lisätä sunray-kankaasta ruskeisiin velourhousuihin taskut, mutta kuosi ei päässyt taskuissa yhtään oikeuksiinsa, joten päädyin tekemään tuommoisen sivupalat. Kuviokin kun menee tasaisesti niin sopii hyvin tuommoiseen pieneen osaan.
Housuihin otin kaavan leggingsien kaavasta. Taitoin vain kaavan langansuuntaan kahtia, ja leikkasin palan pois. Sitten jääneisiin etu ja takakpl osiin lisäsin reilut saumavarat ja muutin lahkeen muotoa.
Kaikenkaikkiaan oikein kiva setti tästä kuitenkin tuli.


Ikasyrille kun ilmestyi ihanaa moniväristä aaltovelouria, niin olihan sitä pakko napsauttaa. Odottamassa kun on samaista kangasta trikoona, jonka tilasin aikaa sitten metsolasta. Velour pääsi nyt kuitenkin ensin saksien alle ja siitä syntyi molemmille tytöille housut. Ihan perus sellaiset, ilman mitään hienouksia. Kangasta on vielä reilusti mutta en oikeen osaa päättää mitä siitä vielä tekisin. Ehkä hupparin, tai ainakin kevääksi pipot.



3 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Mullakin vähän aatoa jäljellä ja mietin, et mitä teen, piponahan se olis ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Vau, mitkä housut! Nuin värikäs kangas onkin parhaimmillaan justiinsa yksinkertaisessa mallissa.

kiala kirjoitti...

Ihanan värikästä!