sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Opiskelua!

Rautalangasta kun olen jo jonkin aikaa innostunut tekemään, päätin mennä oikein kursseille oppimaan vähän tekniikkaa. Viikonloppu vierähtikin mukavasti kurssin parissa ja perustekniikka on nyt ainakin jotenkin hallussa.
Erityisen ylpeä olen tällä kertaa kuitenkin ihan jostain muusta, kuin hienoista töistä. Yleensä en nimittäin saa mitään määräajassa valmiiksi, koska suuruudenhullut suunnitelmani muuttuvat matkanvarrella (niinkuin nytkin pääsi käymään)ja paisuvat aikataulusta ulos jo heti alkumetreillä. Nyt kuitenkin sain kaikki työt ainakin melkein valmiiksi =)
Lisäksi pikku perfektionisti minussa ei yleensä anna tehdä vähän sinnepäin tekosia, mutta nytpä päätin että kertaakaan en pura, nyt harjoittelen vain tekniikan ja se miltä tuotokset näyttävät on ihan sama. No onnistuin siinä.. ja tuotokset tosiaan ovat vähän sinnepäin.

Ensimmäisenä tehtiin kurssilla pyyhekoukku, tätä kutsuttiin vapaamuotoiluksi tms.
Ei tullut symmetristä ei.. enkä edes yrittänyt korjata! (miten tästä voi olla ylpeä =D)
Tuohon meni 50cm 2mm vahvuista lankaa pohjaksi, ja jonkun verran (en laskenut) noihin päällystyksiin 0,7mm lankaa.



Seuraavaksi kokeiltiin nipputekniikkaa, eli ensin niputetaan "ruotolangat" yhteen ohuemmalla langalla, avataan langat haluttuun muotoon ja aletaan pujotella lankaa "ruotojen" väliin.
Tämä työ eli aika lailla tehdessä. Lähtökohtana oli jotain ihan muuta kuin mitä tästä tuli, mutta oli kyllä tosi hauska tehdä. Pikarin yläosasta huomaa että lanka on huonosti kiristetty ja ulkopinta ei ole nättiä kun lanka ei ole tiiviisti ruotojen pinnalla. Jalka onkin tehty sitten viimeisenä ja se näyttää jo ihan kelvolliselta. Jalassa on samalla tekniikalla tehty molemmat osat ennen ja jälkeen helmien, mutta lanka on kierretty vain eri kautta jolloin pinnasta saa eri näköisen. Tykkään tästä tekniikasta hirmuisesti koska pinnasta tulee tosi nättiä kunhan jaksaa kiristää kunnolla. Hämähäkin verkkomainen ;)







Toisena päivänä tehtiin sitten koripunontaa. Aloitus on tässä kaikkein haastavin. Korin ruodot pingotetaan puulevyyn (tai styroks tms) ympyrän kehälle ja keskikohta pohjasta sidotaan yhteen nipputekniikalla. Kun pohjaa on tehty näin jonkin matkaa voidaan aloittaa varsinainen punominen. Paksumpaa lankaa kierretään ruotojen ympärille, ja jokaista ruotoa pitkin juoksee ohuempi lanka jolla kiinnitetään ruodot ympäritulevaan lankaan.
Koriin hupenee tosi helposti lankaa, ja tuohon omaan koriini taisi ypärille huveta n 10m lankaa. Aloituspalat olivat n 60cm pitkiä. (3x60cm palasta) Kun paksumpaa kehää on tehty yksi tai kaksi kierrosta, voidaan korin alku irroittaa puulevystä ja alkaa muotoilla työtä haluamaansa muotoon. Moni kurssilainen huomasikin että korista tuli helposti levempi kuin suunnitteli, muotoilu pitää siis aloittaa jo ihan alkuvaiheessa jottei kori pääse leviämään liikaa.
Myös tämä oli tosi hauskaa ja lisää koreja varmasti tulen tekemään. Tosin yhden asian jätän tekemättä.. nimittäin koitin saada tuohon yläreunaan punaisen reunuksen samalla tekniikalla kuin pohjassa.. vaan ei ihan toteutus onnistunut... siitä tuli hirmusen ruma :( Mutta en purkanut.. saa tyttö vaikka leikkeihinsä ja voin sitten itse tehdä uuden ;)




Ei kommentteja: