perjantai 14. tammikuuta 2011

Perusvaatetta tarpeeseen

Tarpeeseen on nyt tullut taas ommeltua, ja kun uusia ihania kankaitakin tuli tässä vuodenvaihteessa tilailtua niin on taas innostusta ompeluun ;) Akuuttiin tarpeeseen kuopukselle housuja. Edellisen postauksen villapaidan kanssa pariksi ruskeasta merinovillaneuloksesta leggingsit.



Samalla kaavalla tiukat leggarit norsujoustiksesta ja vaaleanpunapilkullisesta viskoositrikoosta. Lahkeet reilun mittaiset mutta kun ovat niin kapeat niin jäävät kivasti ryppyyn nilkasta. Pilkulliset ei oikeasti ole muotopuolet, on vaan tuommoinen hassu taite jäänyt narulla kuivuessa, että näyttäisi levenevän reisistä :)
Tällaisia teen varmaan pinon lisää, oikeen mukavia perus leggareita


Sitten raitajoustiksen jämistä sai juuri sopivasti tehtyä vielä yhden housut. Ekaa kertaa kokeilin tuollaisia päälleommeltavia taskuja ruskeasta joustiksesta. Ei ne nyt ihan täydellisesti tähän sovi kun raitajoustiksen tumma raita on tumma oliivin vihreä, mutta kun ei muuta sopivaa ollut. Resorikin on turhan vaaleaa mutta väliäkö tuolla, hyvät käyttöhousut kuitenkin.


Sitten hippasen liian pitkät joustishousut ihanasta Metsolan apilafroteesta. Tein extrapitkät resorit lahkeisiin, mutta näistä tuli pituudeltaan enempi esikoisen kokoa =D No ei sillä väliä, sen verran kapea malli ettei nuo onneksi pahasti roiku, ja lahjeresorit voi kääntää kokonaan lahkeen päälle jolloin ei ainakaan lahkeet laahaa maata.


Lohikäärmeinterlockista tein Ottobren Villi Viikinki kaavalla molemmille tytöille paidat, tosin tein hihoista pidemmät ja jätin resorin hihansuusta pois. Olen tätä kuosia ihaillut siitä asti kun sen ekaa kertaa Johanna Ahlardin blogista bongasin, ja nyt vihdoin raaskin sitä ruskeana ja pinkkinä tilata. Paidoista tuli tosi kivat! Malli istuu hyvin eikä näytä hölmöltä vaikka kasvuvaraa on reilusti


Tällaista tällä kertaa. Iso kasa ihanaakin ihanampia kankaita tuolla odottelee ompelijaansa. Jospa sitä taas jonain iltana ehtisi leikellä kasan valmiiksi ;)

1 kommentti:

Meeri kirjoitti...

Paljon olet saanut ommeltua. Nuo lohikäärmepaidat on kyllä kivat.