torstai 26. helmikuuta 2009

Uusi alku

Aloitan ny uuden käsityöblogin, jonne kerään kaikenmaailman väkerryksiäni. Kuvat toistaiseksi vain linkkeinä, kunnes saan ne pienennettyä sopivan kokoisiksi tähän blogiin.

Aloitetaampa nyt vaikka alkuvuoden käsityösaldoilla:
Vuoden ensimmäinen käsityö oli tikkiliivi gyntherin kaavoilla. 3-v koko joten tuli tosi reilu, mutta mahtuupa paksumpikin villapaita tai takki alle.

Seuraavaksi innostuin leveälahjehaalarien teosta. Ensin tein mustasta velourista, sitten raitajoustofroteesta joka tosin kutistui pesussa. Onneksi kuitenkin oli alunperin niin reilun kokoinen, että nyt on ihan sopiva. Tämä raitahaalari onkin sittemmin ollut kovassa käytössä!
Kaava on muokattu jälleen gyntherin olkainhaalareista. Tein siis neppilistan selkään ja olat on ommeltu kiinni.


Yhtenä iltana päätin että nyt on saatava puikot järjestykseen. No puikkokäärylettähän sitten tekemään kun se jo suunnitelmissakin oli kauan ollut.


Päälikangas ihanaa lammaskangasta, joka on pyörinyt kauan kangaskasassa. En vaan tiennyt mihin sitä käyttää. Tähän se sopi oikein hyvin ;)

Sisäpuolellaa värjättyä vanhaa lakanaa. Tosi kiva, vaikkakin massiivinen, tuosta tuli.


Sitten piti kauheella tohinalla tehdä tytölle prinsessamekkoo juhlia varten. Ongelmia hieman sovituksessa kun tyttö juoksi kiljuen pakoon hameen nähdessään. *great* No muuten tuli ihan sopiva, mutta helma oli hiukan liian pitkä ja se oli juhlissa rispaantunut.


Kun sovitus oli kerran haastavaa, tein varamekoksi vielä kietaisuhameen. Kaava jälleen kerran gyntherin kietaisumekko (ai miten niin mä rakastan tätä kirjaa). Kankaana sysvy kierrokselta saatu ihana pallokangas. Lisänä ruskeat kantit ja ah niin ihana retrohame on valmis ;)



Hameinnostus jäi päälle ja kun täydellistä kangastakin oli.. piti vielä tällainen vakosamettinen kietaisuhame tehdä synttäreitä varten.
Vielä kerta kiellon päälle ja viimeisenä iltana ennen synttäreitä valmistui nanson trikoosta / joustofroteesta liivihame.









Synttärilahjaksi neiti sain fantti printtipaidan ja nyt on armoton fanttifanitus päällä ;)
Tämän kunniaksi applikoisin seuraavaan haalariin ruskean fantin rinnuksiin. Fanttihaalari onkin ihan pop vaikka lahkeet on vähän turhan reilut. Pitänee muokata lahjetta sen verran, että saa kuminauhan pujotettua.



No siinäpä pikapläjäys käsitöitä alkuvuodelta.. lisää odottaa kangaskaapissa, ja jo valmiiksi leikattunakin.

Ei kommentteja: