maanantai 20. joulukuuta 2010

Lämmikkeitä

Kovin on jääneet bloggaukset taas vähälle, koneen ääressä kun ei juurikaan ole ehtinyt istumaan. Ja jos jotain onkin saanut surauteltua on sen kuvaaminen ja bloggaaminen ihan yhtä työlästä. Inhottava pimeä kausi!
No muutamat tekeleet ovat jo paketeissaan ja en niistä kuvia muistanut tietenkään ottaa, mutta tässä silti joitain lämmikkeitä talvea varten.
Halusin kokeilla palmikkoneuletta ja päätin tehdä itselleni puro-langasta kauluri-tuubin, jonka voi vetää hiusrajaan asti jolloin korvatkin pysyy lämpimänä. En ole nyt ihan myyty tuohon malliin, mutta lämpimältä se tuntuu. Reilumman kokoisen olisi voinut tehdä että kampaus (jos sellainen nyt on) ei lyttäänny. Tähän meni tasan 3 kerää novitan puroa, värinä metsä. Tyytyväinen olen kun tämä taitaakin olla isoin puikoilta saamani työ koskaan ;D No tästä on hyvä jatkaa. Ohjeen löysin ravelrystä. Ihan samalla tavalla palmikot nyt ei mene.. sähläsin niihin jotkut ihan omat kerroslukemat, mutta hälläköväliä.



Kuopukselle sain ommeltua vihdoinkin merinovillapaidan. Settiin on leikattuna ruskeasta merinovillasta myös leggingsit.. vaan kun kerkeäisi saada ne myös ommeltua. Kaava Ottobren juhlanumerosta jossa on kiva raglanhihan malli


Esikoiselle valmistui lopultakin puro lapaset oikeassa koosa. viime talvena kudotut kun olivat auttamatta liina pienet jopa kuopukselle, Vaan lankaa kun ei ollut enää tarpeeksi kaksiin lapasiin.. lähetin miehen ostamaa lisää.. ja mitä siitä seuraa? No samaa lankaa eri värierässä.. olisihan se pitänyt tajuta =D
Hyvin ovat lapaset kyllä palvelleet. Esikoinen tykkää hirmuisesti. Tänne alle äitini neulomat alpakkalapaset ja sormet pysyvät lämpimänä kovemmallakin pakkasella.


Josta päästäänkin seuraavaan... Eivät siis ole minun tekemiäni.. tarkoitus kyllä oli ja langatkin ostin, mutta aika kun on kortilla. Äiti sitten lupautui ystävällisesti neulomaan lapasia ja olikin oikein iloinen kun sai taas pitkästä aikaa neuloa. 3 kerästä novitan luxus alpakkaa sai 4 paria lämpöisiä lapasia. Ai että minä tykkään! Kiitos äidille vielä kerran.


4 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Tuo kauluri-tuubi on hieno.

eitsu kirjoitti...

Ihana kaulurituubi, paljonko silmukoita ja mitkä puikot;) Tai millä nimellä ravelrystä löytyy. Ihania neulomuksia ja ompeluksia sinulla;)

Fera kirjoitti...

Tuossa on suora linkki ohjeeseen
Tubular scarf nimellä löytyy
Suoraan ohjeella tein ja puikot tais olla 4 ja 4,5 mutta varmaksi en nyt kyllä enää muista. Pitäiskin varmaan kirjata nuokin asiat ylös kun bloggaa ;)

eitsu kirjoitti...

oikein paljon kiitoksia tiedosta;)